Logo isommalla!

Logo isommalla juhlistaa 85 vuotta täyttävää Grafiaa. Historiikki julkaistaan toukokuussa 2018 ja nyt etsimme muistoja Grafiasta.

1950

Pentti Lumikankaan suunnittelemia pakkauksia 1950-luvulta
Rock’n’roll ja Brylcreem tulevat!

Vuosikymmenen alussa perustetaan Marimekko-niminen yhtiö. Aku Ankka -lehden suomenkielinen näytenumero ilmestyy. Suomi maksaa viimeiset sotakorvaukset Neuvostoliitolle, ja Helsinki-Vantaan lentoasema avataan. Helsingissä järjestetään kesäolympialaiset, ja Armi Kuusela valitaan Miss Universumiksi. Sosiaalisten uudistusten ja parannusten myötä syntyy käsite ”hyvinvointiyhteiskunta”. Nuoret miehet käyttävät hiuksissaan voiteita, joista suosituin on Brylcreem. Albert Einstein kuolee, ja Ami Hasan syntyy. Elvis Presley levyttää ensimmäisen omakustannesinglensä. Graffiti kehittyy taidemuotona afroamerikkalaisen kaupunkinuorison keskuudessa. Säännölliset tv-lähetykset alkavat Suomessa.

Kansainvälistyminen, lisääntyvä mainonta ja valokuvan läpimurto

Suomalainen käyttögrafiikka alkaa saada kansainvälistä näkyvyyttä. Uusista tekijöistä merkittävin on Erik Bruun. Suomeen perustetaan myös useita uusia mainostoimistoja. Elokuvajulisteet tulevat suosituiksi. Elintarvikesäännöstelyn poistuminen piristää mainosmarkkinoita, ja varsinkin makeisten, savukkeiden ja kahvin mainontaan panostetaan. 1950-luvun alkuvuosina valokuva tekee läpimurtonsa.

Jaa muisto:
esim.
#grafia1953

Tule mukaan!

Voit jakaa Grafia-muistoja sekä tällä sivulla olevan lomakkeen tai somen välityksellä #grafiaxxxx (grafia+ vuosi, jota muisto koskee). Tervetuloa kirjoittamaan Grafian ja graafisen suunnittelun historiaa!

Erik Bruun /  Suomen Rautatiemuseon kuvakokoelma
Erik Bruunin VR:lle suunnittelema juliste / Suomen Rautatiemuseon kuvakokoelma

Julistesuunnitteluun vaikutteita Sveitsistä

Julistesuunnittelijat kävivät vaihdossa Sveitsissä. Vaihto-toiminta oli ominaista osuuskauppaliikkeelle. Sodalta säästynyt Sveitsi oli tuolloin yksi maailman johtavia julistemaita ja sen julistetypografiat olivat huomattavasti suomalaisia monipuolisimpia. Sveitsiläiset julisteet toteuttivat maalattua kuvitustyyliä, eli ne olivat värikkäitä, vahvan kaksiulotteisia, iloisia ja tuotetta inhimillistäviä.

Eero makkonen / Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Eero Makkonen / Suomen valokuvataiteen museo / Alma Media, Uuden Suomen kokoelma

Esikuvana amerikkalainen mainonta

Mainosala sai runsaasti vaikutteita Yhdysvalloista, josta lainattiin niin sanastoa kuin menetelmiäkin. Amerikkalaisia julkaisuja seurattiin mainostoimistoissa tiiviisti. Amerikkalaiseen mainosalaan luotettiin, koska sitä pidettiin tutkittuna ja tieteeseen nojaavana. Yhdistyksen jäseniä kävi kouluttautumassa Yhdysvalloissa ja vastavuoroisesti Suomessa kävi kouluttajina amerikkalaisia konsultteja.

Electroxin jääkaappimainos, jossa yhdistetty piirroskuvaa ja valokuvaa
Electroluxin mainos Kotilieden nmerosta 12/1954

Valokuvan läpimurto

Sodanjälkeisiin vuosiin asti ilmoitukset piirrettiin alusta loppuun, mutta kun valokuva 1950-luvun alkuvuosina teki läpimurtonsa, piti ammatti opetella kokonaan uudelleen. Samalla piti myös oppia tekemään yhteistyötä valokuvaajien ja alihankkijoiden kanssa.

Sinustako Paula-tyttö -juliste / Paulig
Sinustako Paula-tyttö? / Pauligin arkisto

Kahvi vapautuu säännöstelystä

Elintarvikesäännöstelyn poistuminen piristi mainosmarkkinoita ja varsinkin makeisten, savukkeiden ja alkoholin mainontaan panostettiin. Paulig oli jo käyttänyt vuodesta 1950 lähtien kahvinmainonnassaan tuotteensa omaa personoitua hahmoa, Paula-tyttöä. Hän kannusti suomalaisia jälleenrakennukseen vierailemalla mainoksissa erilaisilla työpaikoilla kaatamassa työntekijöille kahvia. Säännöstelyn aikana mainoskuvien ei haluttu herättävän kateutta, niinpä Paulan kuparipannu oli tyhjä ja hän vain näytti kaatavan siitä kahvia.

Kolmen mainostoimiston mustavalkoiset logot: SEK, Erva-Latvala ja Mainos-Taucher
SEK:n logo SEK & Greyn arkistot, Mainos-Taucherin ja Erva-Latvalan logot Kansalliskirjaston kokoelmista

Talous ja mainonnan tarve kasvaa

1950-luvun alussa talous lähti kasvuun ja Suomeen perustettiin useita uusia mainostoimistoja. Maan suurimpia toimistoja olivat edelleen Mainos Taucher, Erva-Latvala, SEK ja Ilmo. Mainos-Taucher  pysyi Suomen suurimpana toimistona 1970-luvun loppupuolelle asti.